Harri Vuorenpää

Kaikki blogit puheenaiheesta Espanja

Espanjalaista oikeutta:kapakkatappelusta terrorismia

Seitsemäntuhannen asukkaan Altsasun kaupunki Baskimaan naapurissa Navarrassa on saamassa nimensä maan oikeushistoriaan:miten politisoitunut erityistuomioistuin Audiencia Nacional muuttaa aamuyön tunteina tapahtuneen baarikahakan terrorismiksi.

UUTTA ESPANJASTA:VIHELTÄMISESTÄ VANKILAAN?

Espanjan korkeimman oikeuden tuomarilla, hallituspuolue PP:n holhokilla, Pablo Llarenalla alkaa olla vaikeuksia: tutkintavankeudessa ja ulkomailla maanpaossa olevien katalonialaispoliitikkojen vastaiset syytteet eivät oikein pidä vettä.

Espanjan oikeuslaitos-riippumaton?2

Kirjoitin kuukausi sitten jutun Espanjan oikeuslaitoksen rapautuneesta riippumattomuudesta ja tarkastelin lähinnä perustuslakituomioistuimen toimintaa, koska se on kymmenen viime vuoden aikana järjestelmällisesti torpannut kaikki Katalonian pyrkimykset laajentaa itsehallintoaan ja jatkanut linjaansa nykyisen kriisin aikana.

Korkeimman oikeuden tuomarin Pablo Llarenan terrorismisyytökset ja katalonialaisten poliitikkojen vangitseminen panivat jatkamaan tutkimuksia, tällä kertaa korkeimman tuomarien nimityksiä ja poliittista riippuvuutta.

Puidgemont – hylkääkö EU arvojensa puolustajan?

Puigdemont odottaa pakkopalautustaan Espanjaan, jonka autoritääristen lakien mukaan vapaa kansalaistoiminta on kapinointia, jos kansalaistoimijoiden pyrkimykset ovat maan hallitukselle vastanmielisiä. Itse asiassa se, katsotaanko kapina rikokseksi, on kulloisenkin valtion lainsäädännöstä riippuva asia. Silloinkin, kun se katsotaan kapinaksi, tuskin rauhanomainen vapaa kansalaistoiminta voi olla kapinaa. Syyttäjäviranomainen näyttää päättäneen hakea oikeudelta Puigdemont’in toimittamista Espanjaan oikeuden eteen, vaikkakaan Saksan laissa ei ole kapinarikosta.

Espanjalaiset sen hoksasivat, mutta suomalaiset eivät edes pyynnöstä

Kun Suomessa kauppojen hyllyt avautuivat 5,5%:n viineille, niin Espanjassa vastattiin heti avautuneeseen markkinarakoon ja suomalaisten kauppojen hyllyille ilmestyi uuden alkoholilain sallimia espanjalasia viinejä.

Vuosikymmen sitten lähettelin sähköpostia suomalaisille liköörinvalmistajille, että voisivatko ne valmistaa lakasta- ja mesimarjasta 14-15%:a makeata viiniä, sillä liköörien 21%:a on liian paljon espanjalaisille. En saanut edes vastausta. Espanjalaiset tykkäävät juoda, niin miehet kuin naiset, makeita viinejä nautintotarkoituksessa, ei humaltuakseen.

15 suoraselkäistä kansanedustajaa.

Viisitoista kansanedustajaa vetoaa Carles Puigdemontin puolesta.

 

15 suoraselkäistä kansanedustajaa.

Ei jumaliste voi olla mahdollista että väkivallattomasta demokraattisesta toiminnasta uhkaa 30 vuoden tuomio Euroopan unionin valtiossa. Jotenkin ymmärtäisi jos kyseessä oli entinen varsovan liiton maa, mutta että Espanja. Läntisen euroopan rikas maa.

Mitä Puigdemontin Suomen vierailu edisti?

Katalonian maanpaossa oleva presidentti Carles Puigdemont vieraili Suomessa viime viikolla torstaista perjantaihin. Vierailu saavutti sille asetetut tavoitteet. Puigdemont tapasi eduskunnassa kansanedustajia viidestä eri eduskuntapuolueesta ja välitti heille näkemyksiään Katalonian tilanteesta sekä ylipäätään ihmisoikeustilanteesta Espanjassa. Perjantaina Puigdemont piti Helsingin yliopistolla valtaisan suosion saaneen konferenssin, jossa käytiin Kataloniasta avointa keskustelua ja esitettiin myös varsin kriittisiä näkemyksiä; puolesta ja vastaan. 

Miten Puigdemontin vierailu edistää Suomen ja Espanjan suhteita?

Espanja on tehnyt kansainvälisen luovutuspyynnön Katalonian entisestä presidentistä Carles Puigdemontista. Myös viidestä muusta keskeisistä katalonialaisista separatistista on tehty samanlainen luovutuspyyntö.

Katalonian entinen johtaja saapuu tänään Suomeen

Katalonian syrjäytetty johtaja Carles Puigdemont saapuu tänään Suomeen Mikko Kärnän kutsumana. 

Tiedotusvälineissä sanotaan, että Puigdemont tulee edususkunnan Katalonia-ystävyysryhmän vieraaksi. Ryhmässä on kuulemma 8 kansanedustaja. Katsoin eduskunnan ystävyysryhmien sivulta ja sellainen ryhmä ei ole listassa mukana. Onko siis joku epävirallinen ryhmä? Espanjan ystävyysryhmän puheenjohtaja on Arto Satonen. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä on Satonen Puigdemontin vierailusta.

Amnesty:Espanjan sananvapaus vaarassa

Amnesty arvosteli jo aiemmin Espanjaa ihmisoikeuksien loukkauksista Kataloniassa ja poliisien väkivallasta viime lokakuun kansanäänestyksen aikana. Nyt se on julkaissut uuden selvityksen Espanjasta otsikolla "Twiittaa, jos uskallat:miten terrorismin vastainen laki rajoittaa ilmaisunvapautta Espanjassa".

Amnesty viittaa Espanjan rikoslain pykälään 578, jonka mukaan terrosrismin ylistämisestä tai sen uhrien nöyryyttämisestä voidaan tuomita sakkoihin, saada kiellon julkisiin virkoihin tai jopa vankeutta, olivatpa perustelut miten epäselvät tahansa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä