*

Harri Vuorenpää

Monikulttuurisuus asepalveluksessa

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo tämän päivän Aamulehden kolumnissaan seuraavaa:

”Kävin viikko sitten Santahaminan varuskuntasaarella Helsingissä….

…Kaikki alokkaat olivat 1970-luvun lopulla kantasuomalaisia – mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Nyt alokasrivistössä oli kaikenvärisiä ja -rotuisia nuoria suomalaisia miehiä. Ehkä suurimpana ryhmänä Suomessa syntyneet somalinuorukaiset.

Oli hienoa katsoa aidosti monikulttuurista Suomea. Ja myös tasa-arvoista Suomea, sillä yhden komppanian päällikkönä on naiskapteeni.

Toivotan lämpimästi kaikki monikulttuurisuuden vastustajat vierailulle Suomen varuskuntiin.”

En ole varma keitä Jokinen tarkoittaa ”monikulttuurisuuden vastustajilla”. Epäilisin kuitenkin, että tässä viitataan kaikkiin niihin ihmisiin, joiden mielestä kaikkien eri kulttuurien rantautuminen Suomeen ei ole sujunut täysin kivuttomasti. Mikä tässä lausunnossa sitten eniten mättää? No, minäpä kerron.

Ensinnäkin itse arvostan kaikkia niitä henkilöitä, jotka päättävät asepalveluksen suorittaa. Riippumatta taustasta, tai sukupuolesta tai riippumatta yhtään mistään. Se, mikä näitä ihmisiä yhdistää, on halu palvella isänmaata ja tarvittaessa myös suojella sitä. Tätä pitää kaikkien kunnioittaa. Mutta miten sitten monikulttuurisuus ilmenee armeijassa?

Armeijassa kaikki ovat samalla viivalla: sama peruskoulutus, samat vaatteet, yhteiset tuvat, sama ruoka jne. Tupia tai ryhmiä muodostettaessa etnisellä alkuperällä ei ole väliä. Jokainen tekee töitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jos yksilö ”hairahtuu yhteiseltä polulta”, useimmiten se on oma ryhmä, joka hänet ”palauttaa ruotuun”. Vapaamatkustajia ei ole, jokainen tekee kykyjensä ja taitojensa mukaan. Omalla työllään pystyy ansaitsemaan hierarkiassa nousemisen tai mahdollisesti ylimääräisen vapaan.

Miten sitten toimii monikulttuurisuus yhteiskunnassa? Ympäri Eurooppaa syntyy ns. No-go zoneja, jonne edes virkavalta ei enää uskalla mennä. Asukkaat eivät uskalla tulla kodeistaan ulos. Saman taustan olevat kerääntyvät yhdelle alueelle ja muiden taustojen omaavat eivät uskalla sinne tulla. Joillakin alueilla maan lainsäädännön on syrjäyttänyt asukkaiden oma lainsäädäntö. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Jos nykyinen eurooppalainen kehitys heijastuisi varusmiespalvelukseen, olisi se siis kutakuinkin seuraava: eri etnisillä ryhmillä olisi kaikilla omat tupansa. Joihinkin tupiin ei edes kouluttajat uskaltaisi enää mennä. Eri tupien välillä syntyisi selkkauksia ja yhteenottoja. Kranaatit räjähtelisivät kasarmien käytävillä. Jotkut tuvista hylkäisivät armeijan ohjesäännöt ja ottaisivat käyttöön omansa. Ainoastaan osa tuvista tekisi työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, osa makaisi tuvissaan ja valittaisi huonosta ruoasta. Ja niin edelleen ja niin edelleen…

Eli kyllä, siinä Jokinen on oikeassa, että suomalaisessa varuskunnassa näkee todennäköisesti parhaiten erilaisten ihmisten välisen yhteistyön hedelmällisyyden. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan muussa yhteiskunnassa toimi ihan samalla lailla. Voi kun toimisikin.

Mutta kun ei toimi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Mihin tarvitaan kotouttamista ja sopeuttamista, jos tavoitteena on monikulttuurinen maa?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Hyvä kysymys. Koko käsite on oikeastaan pöhkö. Se olennainen asia on yhteiskuntaan integroituminen. USA:han muuttaneet Suomalaiset, Saksalaiset, Italialaiset ja heera ties kenetkä muut integroituivat siihen yhteiskuntaan ja säilyttivät samalla osia omata kulttuuristaan ja perinteestään. Ja sellaisestahan tämänkin blogin tarinassa oli kyse.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Jännä aasinsilta varusmirespalveluksesta siihen itsestäänselvään huomioon, että monikulttuurisuuden käsitteellä ei ole sisältlöä eli jokainen määrittelee sen niin kuin haluaa.

Itse ymmärrän sen ennen kaikkea liberalismiin liittyvänä hallinnon ideologiana, joka työvoiman ja pääoman välisen ristiriidan ja työväenluokan yhtenäisyyden sijaan alleviivaa yksilöiden uskonnllists tai etnistä (mitä sillä sitten tarkoitetaankaan) identiteettiä. Kyseessä on siis kapitalistien salajuoni.

Mitä jos sovitaan yhdessä, että unohdetaan monikulttuurisuus sanavarastostamme, ja tämä koskee myös ja ennen kaikkea persuja ja muita vihreitä hommafoorumilaisia.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Voitko vastata tähän kysymykseen, kun kerta ehdolla olet. Teet kartoitusta ja tutkimusta aiheesta. Kiitos.

Miten kuntatasolla tehdään päihdepolitiikkaa?

http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228943...

Kiitos jo etukäteen.

Toimituksen poiminnat